
Satu Pajuriutta
Minun Kirjoituspolkuni
Kirjoittaminen ja paperille syntyneistä sanoista keskusteleminen
on hyvinvointiteko itselle.
Hei! Olen Satu Pajuriutta, kirjallisuusterapiaohjaaja ja toimittaja
Olen kirjoittanut siitä asti, kun opin kirjaimet. Harmi, että ensimmäiset harakanvarpailla rustatut päiväkirjani ovat vuosien varrella hävinneet! Niitä olisi kiinnostavaa lukea nyt.
Olen tehnyt työtä toimittajana yli 30 vuoden ajan. Työni on vienyt minut ihmisten luokse kuuntelemaan ja selvittämään monimutkaisia asioita, joita olen kirjoittamalla yrittänyt käsitellä, ymmärtää ja selittää.
Asiatekstien tekemisen rinnalle löysin vajaat kymmenen vuotta sitten luovan kirjoittamisen kurssit, ja voi mikä maailma siitä avautuikaan! Sillä tiellä, tai siis polulla, olen. Välillä kompastun juurakoihin, välillä tähyilen kallioilta horisonttiin.
Koronapandemian aikaan ja tuohon kohdallani ikäväksi osoittautuneeseen tautiin sairastumiseni jälkeen koin hektisessä 24/7 -uutistyössä työuupumuksen. Ilman sitä kokemusta en olisi tässä. Pysähdyksen ja terapian jälkeen aloin opiskella kirjallisuusterapiaa työn ohessa syksyllä 2022 Helsingissä. Jatkoin opintoja Tampereella keväällä 2023 ja valmistuin kirjallisuusterapiaohjaajaksi kesällä 2024. Tämän jälkeen toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja perustin sivutoimisen yritykseni Kirjoituspolku. Olen vuonna 1981 perustetun Suomen kirjallisuusterapiayhdistyksen jäsen.
Elän uusperhe-elämää ja sain arvonimen Mummi elokuussa 2023 ja nyt minulla on jo kaksi lastenlasta. Olen erä(maa)jorma ja pyrin tekemään vuosittain tunturivaelluksen - ja taskussani kulkee mukana lyijykynä ja kirjoitusvihko. Ohjaajana minulle on tärkeää ammentaa harjoituksiin inspiraatiota luonnosta ja viedä välillä kirjaimellisestikin osallistujia kirjoituspolulle. Etäohjauksessakin haluan käyttää luonnon elementtejä ja kurssilaiset ovat kokeneet sen hyväksi.
Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri ja kirjallisuusterapiaohjaaja, mutta ammennan ohjauksessani myös kokemuksiani eletystä elämästä - niin vastoinkäymisistä kuin niistä selviämisestä. Olen Mökkiruokaa läpi vuoden/Four Seasons of Cabin Cooking -kirjan (Cozy Publishing 2024) yksi tekijä.
Ohjaustyössä lähellä sydäntäni ovat mm. seuraavat teemat:
- elämänkaari
- uusperhe
- velkaantuminen
- muistisairaus
- omat unelmat
- sisäilmaongelmat
- työssä jaksaminen
- alkoholismi
- vanhemman ja lapsen välinen suhde
- vakava sairastuminen
- rajojen vetäminen
Tervetuloa Kirjoitupolulle, kiva kun löysit sivuilleni!
